Elena Schuvaloff-Maijalan olemassaolon juuret kasvavat taiteesta, myös kauneudesta, miksei mielihyvästäkin.

 

Isoisä, Alexander, oli vauras venäläinen suklaatehtailija Pietarista. Schuvaloffien suklaatehdas oli koko Venäjän vanhimpia ja kuuluisimpia. Elenan isoäidin, Antonina Antonovan intohimo oli taide. Elenan äiti, Marina Akutin oli taidemaalari.

 

Schuvaloffin perheen Kuokkalan datshojen naapurina eli suuri taidemaalari, Ilja Repin. Repinin perheen ja Schuvaloffien välinen vahva ystävyys muuttui vuosien kuluessa Schuvaloffien huolenpidoksi. Suklaatehtailija tuki Repiniä taloudellisesti, osti töitä, välitti ja möi niitä. Alexander Schuvaloffin poika, Nikolai, Elenan isä jatkoi isänsä jalanjäljissä isän kuoleman jälkeen 1929. Nikolaista kehittyi liikemies, taulukauppias, joka osti myös kultaa, hopeaa, koruja ja antiikkia. Nikolain osaksi tuli vastata Repinin hyvinvoinnista. Aikanaan hän saattoi suuren taiteilijan hautaan ja avusti Repinin lapsia, Juria ja Veraa. 

 

Turvallinen kultareunuksinen Schuvaloffien elämä Pietarissa ja Terijoen kesämaisemissa päättyi vuoden 1917 suureen katastrofiin, Venäjän vallankumoukseen. Perhe pakeni Pietarista Suomeen, aluksi Terijoen huviloilleen ja 1918 Helsinkiin. Koruja ja jalokiviä oli piilotettu vaatteiden saumoihin ja menetetyn suklaatehtaan konvehteihin. Mahtava Alexander Schuvaloff pääsi töihin Viipurin makeistehtaaseen ja myöhemmin Helsingissä suklaamestariksi Fazerin tehtaalle. Repinin öljymaalaukset ja piirustukset seurasivat perhettä Helsinkiin saakka. 

 

Nikolai Schuvaloff ja taidemaalari Marina Akutin olivat avioituneet Helsingissä 1942. Perheeseen syntyi kaksi lasta, Peter vuonna 1946 ja Elena vuonna 1951, outoon sommitelmaan, ankean turvattomaan ja samalla rikkaaseen maailmaaan. Elenan maailmassa pienet tytöt oli tehty hopeasta, kullasta ja timanteista ja isoisä Alexanderin suklaanamuista. Elenan syntymän kunniaksi äiti-Marina sai lahjaksi kultaa ja timantteja. Pikkuinen Elena siunattiin kotonaan kultaa ja hopeaa kimaltelevalla ikonilla. Rintaruokinnan jälkeen aamuvelli tarjoiltiin hopeisella lusikalla. Äiti maalasi kotona venäläisen romanssin, ooppera- ja operettimusiikin soidessa, seinillä hehkuivat hiljaista kauneuttaan venäläisen maalaustaiteen mestareiden työt. 

 

Pienen tytön onnea varjostivat vain Helsingin katuja hallitseva ryssäviha. Siihen hyvän suojan antoi kuitenkin täydellinen suomenkielen taito. Myös ortodoksinen kirkko toi arkeen turvaa. Kun Elena sai uuden takin tai kengät, tapana oli hakea niille Jumalan siunausta. Varhain Elena oli päättänyt, että hänestä tulee isona taidemaalari. Ensimmäisenä johdattelijana taiteen maailmaan, toimi Elenan äiti, joka maalaustaiteellaan elättikin perhettä isän kuoleman jälkeen. Äiti opetti minua maalaamaan ja isä piirtämään, Elena kertoo.

​

Elämän ovet

 

Elena Schuvaloff-Maijalan elämä on ollut kuin ovien avaamista. Jokaisen oven takana odottaa uusi alku, kokemus ja kasvun mahdollisuus. Ovi aitoon taidemaalarin elämään pysyi pitkään suljettuna. Vaikka Elenan äiti, Marina oli itse taidemaalari, hän vaati tyttärelleen turvallista porvarillista ammattia. Äidin mielestä ihmisen piti nauttia kuukausipalkkaa. Elena kunnioitti äitinsä tahtoa ja opiskeli sihteeriopistossa. Ennen sihteeriopistoa Elena oli jo ehtinyt avata kiehtovia kulttuurin ovia. Hän puhui seitsemää kieltä, venäjää, suomea, ruotsia, englantia, ranskaa, saksaa ja espanjaa. Komea kielitaito tarjosi myös hyvän työpaikan: harjoittelijaksi Perusyhtymään ja pian tul­kiksi ja Neuvostoliiton kaupan markkinointipäälliköksi. 

 

Vuonna 1985 Elena Schuvaloff-Maijala astui lopullisesti maalaustaiteen maailmaan. Kannustavana ja taitavana opastajana toimi merkittävä suomalainen taidemaalari Eila Ekman-Björkman. Intensiivinen ja kova koulutus kesti vuosia. Elenan värimaailma ja muotokieli ovat saaneet vahvoja vaikutteita opettajaltaan. Opetussuhde muuttui vuosien kuluessa kahden taiteilijan jo neljännesvuosisadan kestäneeksi luovaksi ystävyydeksi.

 

Koloristi, oraakkeli ja demoni

 

Neljä vahvaa kulttuuria raastaa Schuvaloff-Maijalan sielua. Sydämessä riehuvat suomalaiset, venäläiset, ruotsalaiset ja ranskalaiset tunteet. Tämä mielen myrsky voi johtaa katastrofiin tai johonkin kulttuurien synteesiin, luovuuden oivaltavaan leimahdukseen. Schuvaloffista tämä kulttuurien kylpy on kehittänyt upean koloristin, jonka taide yhtälailla julistaa venäläistä väriä, kultaa, romantiikkaa ja satujen taikaa, tai suomalaista raadollista rehellisyyttä, oman itsensä lahjomatonta avaamista, tai ruotsalaista perinteistä, laatukuvista yllättäen purskahtavaa anarkismia tai ranskalaista viileätä, analyyttistä maailman ja elämän tuntemusta. Omien sanojensa mukaan Schuvaloff maalauksissaan kertaa omaa elämäänsä, tunnustuksia värien avulla, koloristista psykoanalyysiä. "Olen lakannut ihmettelemästä itseäni", hän sanoo. 

 

Elena Schuvaloff-Maijalan taiteessa korostuu tekijän pohjaton elämän jano ja uteliaisuus. Hänen työnsä ovat aina ovien avaamista, uusien alkujen etsimistä, olemassaolon johtolankojen hakua. Joskus jäljet päättyvät lyhyeen, toisinaan ne avaavat uusia ulottuvuuksia, antavat syvää taiteellista tyydytystä. 

 

Elena käyttää surutta värejä, raskaat värikerrokset kuormittavat kangasta, kulta roiskuu hämmentävän tuhlaavasti kuin venäläisen prinsessan siveltimestä, mutta lopputulos loihtiikin esille herkkyyttä, hiljaisuutta ja haurautta. Hänen töissään on myös taikaa. Välistä de­moni riehuu vapaana, raadollinen ihminen paljastaa sielunsa syvyyksiä. Välistä kankaalla puhuu oraakkeli, joka ennustaa tulevaisuuden tuhoja, mutta aina lopputulokseen soljuvat mukaan värit, kauneuden, sovinnon ja toivon puolestapuhujat.

 

Pertti Mustonen